TALVEN 2019-2020 KIRJE
Hei vaan pitkästä aikaa. Meidän Ensiapuelämyksen rinnalle tulee Metsäaistimus ja Luontoaistimus. Suomi elää luonnosta ja maalla asuvat elävät luonnon rinnalla. Luonto antaa ja samalla luonto ottaa. Se on nähty varsinkin viimeisinä vuosina. Ihminen voi tehdä omia valintoja, mutta kaikki valinnat vaikuttavat aina johonkin.
Aikaisemmin olen joutunut kärsimään muista kuin itsestäni riippuvista asioista ja syistä. Kaikista asioista yritän kuitenkin nähdä ne valoisat puolet. Muutos on suurista menetyksistä huolimatta myös mahdollisuus. Maailma muuttuu koko ajan ja parhaiten pärjäävät muutoksen nopeasti hyväksyvät ihmiset. Työtuntemus on ideasanani tähän muutokseen. Onnea työelämään!